Muutamasta
blogista olen lukenut Syömishäiriöliiton blogihaasteesta,
joka on saanut alkunsa kansainvälisestä Älä laihduta –päivästä jota vietetään
tiistaina 6 toukokuuta. Muutamilla paikkakunnilla järjestetään tapahtumia tähän
aiheeseen liittyen, joten kannattaa käydä katsomassa täältä josko ne osuisivat
juuri sinun kaupunkiisi.
Aion nyt tarttua itsekin tähän
aiheeseen, sillä se on aihe jonka ympärillä omat ajatukset pyörivät joka päivä,
jokaisen treenin ja jokaisen suupalan yhteydessä. Laihduttaminen. Minä
laihdutan. Minä yritän laihduttaa. Minä laihdutin, mutta lopetin kun ei siitä
tullut mitään. En ole laihtunut vähään aikaan. Haluan laihtua. Aion laihtua!
Minähän laihdutan ja näytän kaikille! Onko tuttuja hokemia, joita toistat
itsellesi? Onko tuttuja ajatuksia joita toistat pään sisällä samalla kun katsot
salin peilistä miten se haba pullistelee ja liikkuu kun teet hauiskääntöjä?
Mietitkö näitä asioita kun katsot itseäsi peilistä aamulla ja yrität miettiä
mitä laitat päällesi, mikä näyttäisi hyvältä tässä kropassa?
Minä mietin. Joka kerta. Tuntuu, että
mun elämä pyörii tällä hetkellä pakkomielteisesti laihtumisen ja
lihaksikkaamman vartalon ympärillä. Mä haluan paljon, mutta oiskohan
mahdollista saavuttaa tavoitteita ilman laihduttamista? Pitäisikö luopua siitä
ajatuksesta, että mun on PAKKO? Kuka mut pakottaa siihen? Minä itse vai mun
puoliso/perhe/ystävät? Sosiaalinen media? Miksi meidän tulisi kaikkien olla
laihoja/lihaksikkaita/pitkiä/brunetteja?
Jenni kertoo täällä mun mielestä
erittäin hyvin siitä, miten meidän tulisi lopettaa oman kehon vihaaminen,
haukkuminen ja vertaaminen muihin. Olen samaa mieltä, mutta silti syyllistyn
siihen itsekin. Vertaan itseäni muihin ja mietin miten minäkin haluan kapeammat
reidet ja pienemmän vatsan. Miten epäreilua!! No ei se kyllä ole jollei syö
terveellisesti. Okei, sitten mä alan laihduttaa! Ja tästä taas jatkuu se ihana
oravanpyörä....Itsensä vihaaminen à vertaaminen
muihin à huono itsetunto à laihduttaminen à mässäily à itsensä vihaaminen.....jne jne.
On paljon helpompaa tehdä päätös siitä,
miten alat kuunnella omaa kehoasi enemmän, syödä terveellisemmin, liikkua
enemmän, olla lempeämpi itsellesi ja muuta ihanaa ja hyödyllistä, mutta miten
vaikeaa onkaan pysyä tuossa päätöksessä!! Ihan helv...n!!!! Mä olen hyvä
tekemään päätöksiä ja aloittamaan projekteja, mutta todella huono viemään ne
loppuun. Ja tämä koskee siis sellaisia projekteja, jota liittyvät minuun
itseeni ja omaan hyvinvointiin. Liian usein alan sitten vetämään ihan täysillä
ja muuttamaan kaikkea kerralla, jolloin palan loppuun ja sairastun. Siinä
sitten makoillaan pari viikkoa kotona, jonka jälkeen liikkumaan lähteminen on
äärimmäisen vaikeaa ja se jäätelön pois jättäminen päivittäisestä ruokavaliosta
vielä vaikeampaa. Tähän väliin huokaisen syvään.
Luin myös Monnan postausta samasta
aiheesta ja mä koin
sellaisen pienen valaistumisen. Siis olenhan mä lukenut monesta lehdestä,
blogista ja kirjasta näistä aiheista ja tiedän sen kyllä itsekin että pitäisi
vaan hyväksyä itsensä sellaisena kuin olen, mutta blaa blaa blaa...jälleen
kerran helpommin sanottu kuin tehty. Mutta siis mun valaistuminen...että niin,
MIKSI mun on niin sairaan vaikeeta hyväksyä itseni tällaisena kuin olen? MIKSI
mä muistan että olen tyyliin ”koko ajan” ollut jonkinlaisella
dieetillä/kuurilla tai ainakin vimmatusti taistellut kohti ”laihuutta ja
parempaa elämää”. Ja siis yläasteajoista lähtien ajatukset on pyörineet painon
ympärillä enemmän tai vähemmän. MIKSI näin on, vaikka mun elämä on kuitenkin
ollut tunnerikasta ja hyvää, mulla on aina ollut ystäviä, kavereita, perhe on
AINA ollut tukena, sosiaalinen elämä on ollut hyvää ja välillä sitä on jopa
liiaksi, että pieni rentoutuminenkin voisi tehdä hyvää. Siis hitto MIKSI?!
Tähän on kaksi vastausta. Ensimmäinen on
koulukiusaaminen. Lievä sellainen, mutta kuitenkin. Ala-asteella kävi yhtäkkiä
niin, että mä en enää kelvannut (tai jotain) mun hyvälle ystävälle ja sen
jälkeen alettiin haukkua ja nimitellä. Itselläni oli kuitenkin hyvä kaveri
kenen kanssa hengailla, mutta eipä se ole sama kuin se bestis joka kääntää
selkänsä. Noh, anyway. Alkoi lyhyt ajanjakso jolloin olin yksi luokan
niinsanotuista hylkiöistä, vaikka itse olin aina kaikkien kaveri. Toki supinaa
oli jonkinlaista, mutta en ikinä lähtenyt haukkumisiin ja kiusaamiseen mukaan.
Ala-aste vaihtui yläasteeksi ja ajattelin että se on uusi alku. Mutta pienellä
paikkakunnalla on pienet ympyrät ja toki harrastepiireissä sana kiersi ja
haukkumanimet löysivät tiensä koulunpihalle jälleen. Tätä ei toki kauaa
kestänyt sillä sain uudet ystävät ja kaveripiirin ja viimeistään poikaystävä
sai aikaan muutoksen, jolloin en sitten ollutkaan enää niin...niin mitä?
Lihava? Tyhmä? Ruma? En tiedä, mutta haukkumanimet loppuivat. Mutta tästä on
jäänyt arvet ja ne on mulla ikuisesti. Olen jopa puhunut tästä parin ns.
Kiusaajan kanssa ja he eivät edes tienneet kiusanneensa. ”Sehän oli vaan
sellaista lasten suunsoittoa ja leikkiä!”. Niinpä, no ei ollut mulle. Ja vaikka
ulkoapäin monesti vaikuttaa siltä että toisella on kaikki hyvin, ne asiat mitä
kantaa sisällä on aikamoiset ja painavat. Hauskinta on se, että kun katson
vanhoja valokuvia en edes näytä isommalta tai rumemmalta kuin muut tytöt, ihan
tavalliselta lapselta ja nuorelta!!! Miten se omakuva voikaan vääristyä muiden
takia. On vaikea uskoa peilikuvaa kun muut väittävät sinun olevan jotakin muuta
kuin mitä itse näet peilistä. Ajan myötä alat uskoa niitä kiusaajia, etkä
itseäsi.
Toinen asia on ne terveelliset
elämäntavat. Niistä on vaikea pitää kiinni kun houkutuksia on paljon. Siis
todella paljon. Olen niin perso makealle ja suolaiselle ja yksinkertaisesti
rakastan ruokaa! En vain ole löytänyt elämässäni sitä hyvää tasapainoa
terveellisen syömisen ja herkuttelun välillä. Minä soudan ja huopaan hienosti
ja tottuneesti ääripäästä toiseen. Joko syön ja herkuttelen ihan huolella, tai
sitten laihdutan ja punnitsen syömiset. Sitä luulisi että tässä iässä jo osaisi
tehdä ne oikeat valinnat. Mutta niinhän se on että jos se olisi helppoa niin me
kaikki tekisimme niin. Niinkuin moneen muuhunkin, terveellisiin elämäntapohin
pitää opetella, jos ne eivät ole hallussa. Olen harrastanut koko ikäni vaikka
ja mitä, mutta jossain kohtaa (syytän opiskeluaikaa ja jokaviikkoisia bileitä)
olen hukannut pallon enkä vielä ole kunnolla saanut siitä otetta. Ja tuo
valaistuminen nyt oli se, että minähän HALUAN sen pallon takaisin! En halua
laihduttaa, vaan haluan elää terveellisesti ja olla esimerkkinä muille, miten
voit saada sen kaiken pienellä tasapainottelulla. Liikuntaa, terveellistä ruokaa
ja herkkuja. Kaikkia oikeassa suhteessa ilman dieettejä.
Joten lähtekää lenkille siksi että siitä tulee
hyvä mieli, ei siksi että se polttaa paljon rasvaa ja laihduttaa. Käykää
salilla siksi että keho pysyisi vahvana ja terveenä, ei siksi että sen takia
saa täyteläisen takapuolen ja kapean vyötärön koska se laihduttaa. Syökää
salaattia ja kunnon kotiruokaa siksi että se on hyvää, ei siksi että se
laihduttaa. Ja vaikka teidän pitäisi punnita ne syömiset niin tehkää se siksi
että opitte kontrolloimaan annoskokoja ja opettelette sitä terveellistä elämää,
ei siksi että se laihduttaa.
Ehkä hieman eksyin aiheesta, ehkä en,
mutta toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti sillä tämä on hyvä ja tärkeä
aihe ihan kaikille! Tämä(kin) blogipostaus on kirjoitettu raakasuklaata
imeskellen, sillä enhän mä laihduta! Loppujen lopuksi, laihduttaminen on niin
perseestä!!!
Voi että, mä niin löysin itseni tästä tekstistä ikuista porua laihduttamisesta ja niukasta syömisestä! Se on niin perseestä! Rakastan niin hyvää ruokaa ja laiskottelua vaikka itselle tarvis tehdä jotain ja sitä aloittamistahan on niin helppo lykätä:-)
VastaaPoista